Hävittäjä

Ensimmäiset hävittäjät otettiin käyttöön ensimmäisessä maailmansodassa. Hävittäjä on yksi- tai kaksipaikkainen nopea ja pieni kone. Sen huippunopeudet vaihtelevat 1,5-3 Machin välillä. Uusimmissa hävittäjissä yritetään kuitenkin pyrkiä niin sanottuun Supercruise-ominaisuuteen eli äänennopeuden ylittävään nopeuteen ilman polttoainetta kuluttavaa jälkipoltinta.

Hävittäjät ovat kehittyneet huimasti viimeisen 60 vuoden aikana ja samaan aikaan niiden hinnat ovat nousseet. Nykyisten hävittäjien suunnittelu- ja valmisteluvaihe vie huomattavasti kauemmin aikaa kuin aiemmin. Ensimmäiset koneet ohjattiin taisteluun radioitse maatutkien ja sotilailta saatujen havaintojen perusteella. Nykyiset hävittäjät taas käyttävät lukuisia eri järjestelmiä, joiden avulla luodaan tilannekuva datafuusion avulla. Hävittäjä on osa järjestelmää, jossa maaleja havainnoidaan, seurataan ja mahdollisesti tuhotaan.

Kehitys

1950-luvulla valmistettu F-86 Sabre maksoi 0,22 miljoonaa dollaria, vuonna 2006 Rafale C maksoi jo 135,8 miljoonaa dollaria ja uusi viidennen sukupolven hävittäjä F-22A Raptor maksoi 338,8 miljoonaa dollaria. Hävittäjien korkean hinnan vuoksi vain varakkaat valtiot ovat pystyneet hankkimaan niitä. Hävittäjän lentotuntihinta on korkea ja se vaatii tiheää sekä korkeatasoista huoltoa. Hävittäjiin vaihdetaan sen elinkaaren aikana useita kertoja moottorit ja monia muita nopeasti kuluvia osia. Hävittäjälentäjien koulutustasoa on ylläpidettävä jatkuvasti, aktiivilentäjän on lennettävä vuoden aikana noin minimissään sata tuntia, jotta taso säilyy hyvänä.

Ensimmäisten hävittäjien suunnitteluaika oli noin vuoden, nykyisten uusien koneiden suunnittelu saattaa kestää jopa 20 vuotta! Tulevista kuudennen sukupolven hävittäjistä puhuttaessa, tarkoitetaan suurien valtioiden hallussa olevia miehittämättömiä hävittäjiä.

Dominikaaninen tasavalta – Kaukana tavallisesta

Dominikaaninen tasavalta sijaitsee Karibianmerellä Hispaniolan saaren itäosassa Haitin itäpuolella. Maa on sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan Karibianmeren toiseksi suurin. Virallisena kielenä Dominikaanisessa tasavallassa puhutaan espanjaa ja valuuttana käytössä on peso.

Asukkaita maassa on reilusti yli 10,3 miljoonaa. Dominikaanisen tasavallan pääkaupunki on etelärannalla sijaitseva Santo Domingo, joka on Amerikan vanhin espanjalaiskaupunki. Sen on perustanut alun perin Kristoffer Kolumbuksen Bartolomeo-veli 1400-luvun lopulla.

Historia, talous ja vaikeudet

Dominikaanista tasavaltaa asuttivat alun perin taino-intiaanit, mutta espanjalaisten saavuttua saarelle he katosivat sodankäynnin ja siirtomaapolitiikan myötä lähes olemattomiin. Espanjalaiset toivat saarelle afrikkalaisia orjia työskentelemään sokeriviljelmillään, ja he alkoivat muodostaa merkittävän osan saaren väestöstä. Saaren länsiosan Espanja luovutti Ranskalle, ja paikalle syntyi myöhemmin itsenäinen Haitin valtio. Haiti valloitti välillä myös koko saaren, mutta Dominikaaninen tasavalta itsenäistyi 1800-luvun puolivälissä. Tämän jälkeen Dominikaaninen tasavalta on kärsinyt sisäisistä levottomuuksista sekä diktatuurista. Tällä hetkellä maan presidenttinä toimii Danilo Medina, ja maa taistelee korruptiota ja huumekauppaa vastaan.

Tupakan, kahvin ja sokerin tuotannolla oli pitkään merkittävä rooli Dominikaanisen tasavallan taloudessa, mutta turismin lisääntyessä huimasti palvelusektorin osuus on kasvanut merkittävästi. Tärkeimpiä vientikohteita maan tuotannolle ja luonnonvaroille, kuten kullalle ja hopealle, ovat Yhdysvallat ja Haiti.

Dominikaaninen tasavalta kärsii monenlaisista ongelmista. Reilu prosentti aikuisväestöstä on HIV-positiivisia ja vain alle 40 % heistä saa tarvitsemaansa lääkitystä. Maa taistelee köyhyyttä vastaan ja sillä on vaikeuksia täyttää YK:n asettamia vuosituhattavoitteita. Maassa on myös korkeat äitiys- ja lapsikuolleisuusluvut, ja tasa-arvo-ongelmia esiintyy runsaasti. Aikuisväestöstä vajaat 90 % on lukutaitoisia, ja koulutuksen taso on paikoin kehnoa. Vaikka kuusivuotinen koulu on pakollinen, ei läheskään kaikki lapset aloita koulua – saati käy sitä loppuun. Dominikaaninen tasavalta sijaitsee myös hurrikaanialueella, ja noin joka toinen vuosi tuhoisa hirmumyrsky runtelee jo valmiiksi kärsivää maata sekä sen asukkaita.

Lomamatkalle Dominikaaniseen tasavaltaan

Suomalaiset matkatoimistot suosivat useimmiten saaren pohjoisosan kohteita, kuten Cabaretea, Puerto Plataa ja Samanaa; esimerkiksi Aurinkomatkat järjestää matkoja kahteen jälkimmäiseen. Hotellin tasosta riippuen matkaan pääsee jo reilulla tuhannella eurolla.

Luonnoltaan Dominikaaninen tasavalta on äärettömän kaunis, ja se houkutteleekin maahan turisteja eri puolilta maapalloa. Saari on vuoristoista aluetta, ja sitä halkoo Karibian korkeimman vuoren Pico Duartenkin sisältämä Cordillera Central -vuoristo. Maassa on yhteensä 16 kansallispuistoaluetta sekä kymmeniä muita luonnonsuojelualueita. Vuoristojen lisäksi turistit pääsevät ihailemaan niin sademetsiä kuin aavikoitakin. Eikä turisteja houkuttele maahan vähiten myöskään sen valkoiset hiekkarannat uskomattomat turkoosin meren äärellä palmujen reunustamana. Alueella esiintyy valtava määrä erilaisia kasveja, lintuja ja muita eläimiä, kuten merikilpikonnia, leguaaneja ja krokotiileja.

Hotelleja kohteista löytyy jokaiseen makuun. Pakettimatkan ostajallekin löytyy runsaasti vaihtoehtoja, mutta laajin valikoima on toki omatoimimatkaajalla, joka pääsee valitsemaan vapaasti kaikista maan hotelleista. Suuri osa hotelleista sijaitsee aivan hiekkarannan tuntumassa ja tarjoaa vaivattomia all inclusive -paketteja.

Tarjolla on lukuisia rentoutumiseen sopivia hotelleja, kun taas jännitystä lomaansa kaipaava voi varata huoneen esimerkiksi Hard Rock Hotel & Casino -hotellista. Tämä neljän ja puolen tähden hotelli tarjoaa luksusta joka muodossa. Ylellisesti sisustettu hotelli tarjoaa vieraidensa käyttöön ihastuttavat (ja valtavat) uima-allasalueet, golf-kentän, luksushuoneet sekä tietysti kasinon.

Hard Rock Hotel & Casinon kasinopelitarjonta kattaa useita satoja kolikkopelejä ja jopa 40 pelipöytää, joissa pääsee pelaamaan monenlaisia suosittuja pelejä, kuten pokeria, baccaratia ja rulettia. Rulettia pääsee muutamien muiden pelien tapaan pelaamaan myös suurilla panoksilla kasinon Salon Privet VIP-alueella. Tämä 1700-luvulta asti pelattu peli on kuitenkin sopiva myös aloittelijoille, sillä sen säännöt eivät ole monimutkaiset, mutta se tarjoaa mukavasti jännitystä. Ruletti on varmasti tästäkin syystä yksi niistä peleistä, jotka ovat nettikasinoiden synnyn myötä jatkaneet voittokulkuaan maakasinoiden ohella myös netissä. Hard Rock Hotel & Casinon tarjoaa amerikkalaista rulettia, jossa eurooppalaisesta versiosta poiketen on yhden nollan sijasta käytössä kaksi. Pokerin pelaajille kasino taas tarjoaa käteispelien lisäksi myös turnauspelejä. Eikä viihdetarjonta jää vielä tähän, vaan kasinohotellista löytyy niin baari kuin yökerhokin ja aika ajoin tarjolla on myös erilaisia konsertteja ja esiintyjiä. Hard Rock Hotel & Casino sijaitsee useimpien muiden hotellien tavoin aivan turkoosin merenrannan tuntumassa, joten myös esimerkiksi snorklausmahdollisuudet ovat loistavat.

Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia Dominikaaniseen tasavaltaan matkustaessaan, mutta erillinen 29 päivän maassaoloon oikeuttava turistikortti on täytettävä. Kohteen kulloisiinkin sääoloihin voi tutustua esimerkiksi Apollomatkojen sivuilla, missä on ilmoitettu kuukausittaiset lämpötilat ja sademäärät. Lämpötilat maassa pysyvät kohtalaisen samoina, +30 asteen tienoilla ympäri vuoden.

Tiedot kulloisistakin terveystilanteista maassa löytyvät muun muassa THL:n sivuilta ja rokotesuosituksiin voi tutustua puolestaan Rokote.fi -sivulla. Matkaajan kannattaa huomioida myös adapterin ja muuntajan tarve maassa. Hintataso vaihtelee jonkin verran, mutta hotellialueilla se on useimmiten suomalaista hintatasoa hieman alhaisempaa. Paikalliset ravintolat ovat myös melko edullisia, mutta tuontituotteiden hinnat kaupoissa saattavat kivuta lähelle Suomen hintoja.

Valmismatkat

16905-airplane

Useimmat matkatoimistot tarjoavat asiakkailleen runsaasti erilaisia valmismatkoja, jotka sisältävät sekä hotellin että lennot. Yleensä valmismatkapakettiin on saatavilla lisäksi suomalainen matkaopas, kuljetukset lentokentän ja hotellin välillä sekä erilaisia opastettuja retkiä matkakohteessa. Vaikka moni metsästääkin nykyään lennot ja yöpymisvaihtoehdot omatoimisesti netistä, on valmismatkoille edelleen runsaasti kysyntää. Ne ovat loistava vaihtoehto esimerkiksi silloin, kun matkustajan vahvimpia osaamisalueita eivät ole esimerkiksi netissä surffaaminen ja kielitaito, tai kun halutaan turvautua helppoon ja vaivattomaan matkajärjestelyyn.

Valmismatkoja löytyy runsaasti esimerkiksi Apollon sivuilta. Kaikki kyseisen matkatoimiston järjestämät matkat ovat valmismatkoja ja kohteita löytyy niin kesä- kuin talvikaudellekin. Suurin osa Apollon kuten melkein kaikkien muidenkin matkatoimistojen matkoista on rantalomakohteita, mutta joukosta löytyy myös kaupunkilomia.

Teemalomalle

Jotkin matkatoimistot tarjoavat myös teemoitettuja lomia. Kulttuurista ja historiasta kiinnostunut matkaaja valitsee paljon museokäyntejä sisältävän loman, kun taas kasinopelien ystävä varaa itselleen pelimatkan. Pelimatkat suuntaavat yleensä runsaasti kansainvälisiä kasinoita sisältävään kohteeseen, jossa turistit pääsevät yhden reissun aikana istumaan lukuisiin eri pelipöytiin.

Peliautomaatteja voi pelata ilman sen kummempaa pelikokemustakin, mutta mikäli mielii istua varsinaisiin pelipöytiin, kannattaa kasinopelejä harjoitella ennen lomalle lähtöä. Esimerkiksi CasinoEuron sivuilla on tarjolla runsaasti suosituimpia kasinopelejä, joita voi pelata vaivattomasti vaikka kotisohvalta käsin. Kasinoiden pelipöydissä istuu nimittäin usein kokeneita pelaajia, jotka tyhjentävät hetkessä amatööripelaajien taskut. Nettikasinoilla pelaamalla saa helposti tutustuttua sääntöihin, ja yksinkertaisimpien kasinopelien taktiikkakin löytyy melko nopeasti.

Urheilusta kiinnostuneille on tarjolla usein runsaasti erilaisia aktiivilomia. Sukellusmatkat ja erilaiset seikkailumatkat ovat hyvin suosittuja, ja niitä löytyy niin kaukokohteisiin kuten Aasiaan kuin lähemmäs Etelä-Eurooppaankin. Myös Golf- matkoja järjestetään eripuolille maailmaa. Apollo- matkatoimisto järjestää muun muassa erityisiä Apollo Sport- valmismatkoja, joihin sisältyvä hotelli mahdollistaa urheilun harrastamisen loman aikana. Usein tällaisten matkojen hotelleissa on tarjolla erilaisia ryhmäliikuntatunteja, kuntosaleja, golf- kenttiä sekä hyvät mahdollisuudet esim. uinnin tai tenniksen treenaamiseen. Osa hotelleista on niin hyvin varusteltuja, että ne sopivat jopa olympia- tason kilpaurheilijoille.

Onko lentäminen urheilua ja järjestetäänkö lentokilpailuja?

Lentäminen on oma urheilulajinsa ja sen harrastajia on Suomessa eri lentolajien joukossa runsaasti. Erilaisia lentourheilulajeja ovat mm. Riippuliito-, purjelento- ja laskuvarjourheilu. Laskuvarjourheilu käsittää useita eri alalajeja. Tällaisia ovat mm. tarkkuushyppy, sekä kupumuodostelmat. Tarkkuushypyn tarkoituksena on tähdätä ja osua pieneen maaliin ja kupumuodostelmissa lennetään hyppääjien varjot toisiinsa kiinnitettyinä.

Laskuvarjourheiluun kuuluu myös vapaapudotuslajeja, kuten freestyle ja kuviohyppy. Näissä kaikissa lajeissa järjestetään kansainvälisiä kilpailuja ja laskovarjourheilu onkin tänä päivänä osa huippu-urheilulajeja. Huippu-urheilulajien jännityksen voi kokea vedonlyönnin kautta. Esimerkiksi Betsafe tarjoaa laajan lajivalikoiman.

Laskuvarjourheilu on sidoksissa laskuvarjokerhoihin ja lajina äärimmäisen sosiaalinen urheiluharrastus, joka on kasvattanut suosiotaan nuorten keskuudessa viime vuosina, osaksi juuri harrastuksen sosiaalisen piirteen vuoksi ja osaksi tietenkin lajin huimapäisyyden ja jännityksen vuoksi. Laskuvarjohypyssä kisataan suomenmestaruus-, sekä maailmanmestaruustasolla.

Riippuliito harrastus- ja urheilulajina on todella suosittu maailmalla, missä riippuliidon harrastajia on kymmeniä tuhansia. Kotimaassammekin riippuliito kuuluu noin parin sadan ihmisen arkeen. Riippuliidon harrastamisen aloittaminen on suhteellisen vaivatonta ja edullistakin. Lentäminen tapahtuu kevyen riippuliitimen avulla, käyttämällä omaa kehoaan laitteen ohjaamiseen ilmavirtoja hyväksikäyttämällä. Riippuliidossa kisataan suomenmestaruustasolla ja kilpailuja järjestään vuosittain. Riippuliidon vapaan matkan ennätys Suomessa tällä hetkellä on 309 km. Suomessa on kiitettävä määrä riippuliitokerhoja, jotka myös järjestävät riippuliitokursseja, joiden taso yleisesti maassamme on todella korkea. Suomalaisia riippu- ja varjoliitokerhoja löydät Suomen Ilmailuliiton sivuilta osoitteesta: http://www.ilmailuliitto.fi. Riippuliito on nimensä mukaisesti riippumista ilmassa liitimellä liidellen, valjaiden varassa ja se antaa sekä aitoa vapaudentunnetta että jännitystä elämään. Kokenut riippuliitäjä voi liidellä tuntikausia ja pitkiäkin matkoja, taitavasti ilmavirtauksia hyödyntämällä.

Purjelento on haastava laji ja vaatii harrastajalta erinomaista keskittymiskykyä ja lujia hermoja. Lentotekniikan lisäksi olisi hyvä osata tulkita sään vaihteluja, joten jonkinasteisista meteorologin taidoista on hyötyä. Purjelennossa kisataan Suomen mestaruuksista, mutta myös MM-tasolla. Kilpailut kestävät monta päivää, jopa viikon tai kaksi ja sääolosuhteet näyttelevät suurta roolia kilpailun kulussa. Suomalaiset ovat taitavia lentäjiä ja heidän kisamenestyksensä purjelentokilpailussa on ollut erinomainen. Mitalisaaliina maailmalta on kotiintuomisina ollut mm. kaksi maailmanmestaruutta vuosina 1987 ja 1995, sekä EM-kulta vuonna 2011. Seuraavat Purjelennon MM-kisat kisataan Suomen Räyskälässä kesällä 2014.

Lentonäytös

Lentonäytökset ovat monen kaupungin suuria matkailuvaltteja ja ne ovat suosittuja koko perheen tapahtumia. Suurin osa pikkupojista ja miksei tytöistäkin on varmasti haaveillut tulevansa isona lentokapteeniksi tai helikopteri-pilotiksi ja ilmailunäytökset erilaisine koneineen, jotka kieppuvat, pyörivät, syöksyvät, pujottelevat ja tekevät hurjia silmukoita ja erilaisia koreografioita usean koneen voimin, saavat niin isot, kuin pienetkin haukkomaan henkeään.

Suomessa järjestetään vuosittain ilmailunäytöstapahtumia mm. Lappeenrannassa, Turussa ja Helsingissä. Lentonäytöksiä järjestetään usein myös jonkin taitolentokilpailun loppuhuipentumana, kuten Turussa heinäkuussa 2013 järjestetyn Oripää Airshow 2013 purjetaitolennon MM-kisojen päätteeksi.

Erilaisia konetyyppejä

Lentonäytöksissä esiintyviä konetyyppejä on monenlaisia. Taitolentoon sopivia koneita ovat periaatteessa kaikki lentokoneet, jotka täyttävät niin sanotut taitolentokoneiden vaatimukset. Taitolentokoneilta vaaditaan erinomaista ohjattavuutta ja kestävyyttä. Moottoriin kohdistuu suuria paineita, koska moottorin on kyettävä pysymään käynnissä lennettäessä ylösalaisin. Erinomaisia lentonäytöksiin tarkoitettuja lentokoneita ovat yksimoottoriset potkurikoneet, kevyet purjelentokoneet, sekä myös näyttävät Hawk-harjoitushävittäjät, joita lentävät asevoimien omat lentäjät.

Lentokoulutus

Lentonäytökset tarjoavat vauhtia ja jännitystä ja vaativat lentäjiltä erinomaista osaamista, mikä saavutetaan kattavan lentokoulutuksen myötä. Lentokoulutuksia Suomessa järjestää mm. Suomen Ilmavoivat, joka kouluttaa pääasiassa sotilaslentäjiä, sekä useimmat lento-/ilmailukerhot. Suomessa toimivia lentokouluja ovat mm. Lentokoulu Blue Skies Aviation Oy, joka on erikoistunut lennonopettajakoulutukseen, sekä TTT-Aviation Oy, joka on erikoistunut oppilaiden kouluttamiseen viikonloppuisin, sekä iltaisin. Suomessa kisataan myös taitolennossa kansainvälisellä tasolla ja Suomella on oma taitolentomaajoukkueensa, joka on jo ehtinyt saavuttaa arvomitalejakin.

Moottorilentokone

Moottorilentokoneet eroavat purjelentokoneista tietenkin sen vuoksi, että ne toimivat moottorilla. Moottorilentokoneita on potkuri- ja suihkukoneita, ja ne jaetaan eri ryhmiin käyttötarkoituksen mukaan. Moottorilentokoneet ovat yleensä painoltaan alle 2000 kiloisia, kun harjoitetaan ilmailua harrastepohjalta. Tämä laji on Suomen ilmailuliiton vanhin ilmailun muoto, ja lajin säännöt ovat kansainväliset.

Yksityislentäjän lupakirjan saa hankittua, mutta se koskee vain harrasteilmailua, joten kilpailuhenkisen harrastajan täytyy jatkaa opintojaan eteenpäin.

Moottorilento harrastuksena

Moottorilento on hauska, koko perheen harrastus, mutta lajissa on erittäin tarkat turvallisuussäännöt, jotta harrastuksesta saataisiin kaikki hauskuus irti. Moottorilentämistä voidaan harrastaa ympäri vuoden, mutta kuumin sesonki on tietenkin kesällä. Tässä lajissa lennetään useimmiten hienolla ilmalla, ja yölentojakin voi suorittaa, sekä mittarilentoja, mutta yö– ja mittarilennot vaativat jo laajempaa osaamista. Moottorilentoa harrastavat lentävät yleensä kotiseutunsa lähistöllä, sekä suorittavat pieniä matkalentoja esimerkiksi naapurikaupunkiin sukulaisiin.

Moottorilentokoneet voivat palvella yhteisöäkin, sillä koneen avulla voidaan suorittaa etsintää ja metsäpalon valvontaa, sekä hinata purjelentokoneita. Kilpailujakin voidaan järjestää, kuten esimerkiksi kansainvälisiä kilpailulajeja, joista voidaan mainita taitolento, tarkkuuslento ja kilpaa lentäminen.

Pitkät lennot

Lentäminen on hauska harrastus, kun sen on kunnolla oppinut. Kannattaakin liittyä Suomessa oman paikkakuntansa tai lähiympäristössä toimivaan ilmailukerhoon, jolloin saa oppitunteja sekä erilaisia etuja lentäessään kotimaassa ja ulkomailla. Usein lentäminen alkaa lyhyillä matkoilla oman kotikaupunkinsa alueella, jolloin pääsee hyvin harjoittelemaan nousuja ja laskuja.

Myöhemmin matkat pitenevät naapurikaupunkiin, tai hieman pidemmälle vaikka sukulaisia tervehtimään. Kokeneempi saattaa jo päästä lentämään naapurimaahan, kuten tässä tapauksessa vaikkapa Ruotsiin.

Pitkän lentomatkan suunnitellu

Harrastelentäjän suunnitellessa pidempää lentomatkaa, on otettava huomioon joukko erilaisia tärkeitä asioita, kuten erilaiset maksusuoritukset, jotka lentäjä joutuu tekemään. Konetta joutuu ehkä tankkaamaan vieraassa maassa, ja se kuuluu yleensä kerhon tuntihintaan, jos kuulut johonkin monista ilmailukerhoista Suomessa. Saattaa olla, että joudut kuitenkin maksamaan itse käteisellä, jos kerhon luottokortit eivät käykään maassa, jossa olet.

Rajanylityksessä tarvitaan lentosuunnitelma, joka on pakollinen, ja suunnitelma on tehtävä tuntia ennen rajan ylitystä. Sen ihmeempiä järjestelyjä ei vaadita, ulkomaan lennoille. Schengen –sopimuksen piiriin kuuluvat lähinaapurimaat, ja näissä maissa ei muita vaatimuksia lennoille ole. Kannattaa kuitenkin ottaa selvää esimerkiksi Venäjän luvista, sekä muista vaatimuksista. Reiteiltä ei auta poiketa, ja ilmoitukset on tehtävä paikoissa, joissa niitä kuuluu tehdä.
Vesistön ylityksissä on myös puettava kelluntaliivit päälle, joita löytyy kerhojen koneista yksi jokaiselle istumapaikalle.

Lentokohteita

Ruotsi kuuluu myös EU:n Schengen –sopimuksen piiriin, joten samat säännöt toimivat myös siellä. Ruotsissa lennettäessä mieli tekee varmasti pysähtyä useammalle kentälle, joten kannattaa harkita paikallisen viikkokortin hankkimista, joka kattaa laskeutumismaksut useimmille kentille suhteellisen edulliseen hintaan. Muita lentämisen arvoisia paikkoja ovat muun muassa Latvia ja Liettua.

Hauskana harrastuksen lisänä toimii erilaiset kilpailut. Kuten esimerkiksi kilpailu, jossa kerätään pisteitä siitä, kuka on käynyt lentäen mahdollisimman monella kentällä. Eniten pisteitä kerralla saa tietenkin silloin, kun lentää ulkomaille.