Lentokoneen historia

Wrightin veljekset suunnittelivat ja rakensivat ensimmäisen toimivan lentokoneen. Alussa veljekset kokeilivat erilaisia liitokoneita ja tekivät lukuisia harjoituksia pyörillä ja rakentamassaan tuulitunnelissa. Ensimmäiset lentokokeilut päättyivät melko onnettomasti, ensimmäinen lento kesti 12 sekuntia ja toinen 59 sekuntia. Näiden jälkeen veljekset suorittivatkin jo useita lentoja saman päivän aikana. Lennot olivat kuitenkin alussa kokeiluja eikä nykyisten tyylistä lentomatkaa osattu edes tavoitella. Myöhemmin kaluston kehittyessä veljekset järjestivät lentonäytöksiä. Vuonna 1904 Orville ja Wilbur Wright valmistivat Yhdysvaltain armeijalle The Flyer -nimisen lentokoneen. Alussa lentokoneita valmistettiin hyvin pienissä määrin ja moni valmistaja ajautui nopeasti konkurssiin, jopa asevoimien tilaukset olivat melko pieniä.

Maailmansodat kasvattavat lentokoneteollisuutta

Maailmansodat lisäsivät lentokoneiden tuotantoa ja kehitystyötä, ensimmäiset suuret lentokonetehtaat rakennettiin. Myöhemmin kylmän sodan aikainen varustelu lisäsi jälleen lentokoneiden hankintaa sotilaskäyttöön monissa maissa. Ensimmäisessä maailmansodassa lentokoneet rakennettiin puusta ja kankaasta, moottoreiden tehot olivat alhaisia ja ne saattoivat syttyä helposti tuleen. Sodan lopussa otettiin käyttöön ensimmäinen täysin metallinen lentokone. Sodan aikana kehitelty suihkumoottori otettiin myöhemmin käyttöön matkustajakoneisiin. Matkustajakone saavutti huippunopeuden jo 1960-luvulla. Ensimmäiset reittilennot Lontoosta New Yorkiin tehtiin 1950-luvulla ja vuosikymmenen lopulla aloitettiin pysyvä reittiliikenne Atlantin yli.

Nykyään

Nykyisin lentokoneet kuljettavat suuria määriä matkustajia eri puolille maailmaa päivittäin ja lentomatkustamisesta on tullut monille normaali tapa liikkua, siihen harvemmin liittyy alkuaikojen jännitystä ja hurjapäisyyttä. Kaksikerroksiset koneet pystyvät liikuttamaan jopa 800 matkustajaa samanaikaisesti mantereelta toiselle, halpalentoyhtiöiden koneissa pyritään käyttämään jokainen lentokoneen tila hyödyksi sillä kilpailu alalla on kiristynyt.