Purjelentokone

Purjelentokonetta kutsutaan myös liitokoneeksi tai purjekoneeksi. Se on ilmaa raskaampi alus, joka lentäessään hyödyntää nousevia ilmavirtauksia. Näitä ilmavirtauksia kutsutaan termiikeiksi, rinnetuuliksi ja aaltovirtauksiksi. Jotta koneella päästään lentämään, hinataan se ensin yleensä 500 metrin korkeuteen. Hinaus tapahtuu moottorilentokoneen tai vintturin avulla, joskus käytetään apuna myös autoa. Kone pyritään hinaamaan yleensä termiikkiin, eli nostoon, josta se sitten pilotin taidoista riippuen pääsee nousemaan korkeammalle tai ei.

Parasta lajissa

Monen harrastajan mielestä lajin parhaimpiin puoliin kuuluu upeissa maisemissa liitely, oma rauha ja täydellinen keskittyminen. Purjelentokoneella liitely on hieno tapa irtautua arjen rutiineista ja rentoutua. Vaikka liitely vaatii omiin kykyihin luottamista ja yksinolosta nauttimista, pääsevät liitelijät kuitenkin osallisiksi kenttätoiminnassa yhteisöllisyydestä ja voivat jakaa kokemuksiaan toiminnan lomassa.

Harrastuksen aloittaminen

Purjelentokoulutuksen alaikäraja on 15 vuotta ja Ilmailulaitos voi myöntää lupakirjan 16-vuotiaalle. Peruskoulutuksen jälkeen uusi lentäjä saa käyttöönsä harjoituskoneen, jonka suorituskyky ei ole paras mahdollinen, mutta lentäminen on helppoa. Kokemuksen karttuessa siirrytään vaativampaan kalustoon ja moni lentokoulu antaa myös lisäkoulutusta.

Pitkien matkojen lentäminen

Taitavat lentäjät voivat lähteä eri puolille Suomeen tai ulkomaille purjelentotapahtumiin ja harrastaa taitojen mukaan matkalentoa, jossa taitetaan useita satoja kilometrejä. Purjelennossa säällä on iso merkitys, huonolla säällä lentäminen on mahdotonta, joten moni innokas harrastaja odottaa hyviä ilmoja valmiina lähtemään heti taivaalle. Osiin koneista on asennettu ns. Kotiinpaluumoottori, joka mahdollistaa paitsi pitkien matkojen taittamisen niin myös paluun kotiin moottorin avulla ilman muuttuessa huonoksi.